Ranskan lumiset moottoritiet tulivat tutuiksi matkatessamme kohti Poitiers:ia ja Chatellerault:ia. Meidän talvirenkaat pelittivät mainiosti, toista oli ohittamiemme ranskalaisten kesärenkaiden kanssa. Tutustuin matkalla aivan uuteen vempaimeen. Minulle esiteltiin käytännöllinen tutkanpaljastin joita on kuulemani mukaan myyty yli 500 000 kappaletta ja joiden päivityksen hoitaa käyttäjät. Siis periaate on, että jokainen laitteen käyttäjä painaa tiettyä nappulaa aina tutkan nähdessään (myös vastaantulevien puolella olevat) ja välittää näin tiedon muille käyttäjille. Laite kertoo myös, montako käyttäjää alueella kullakin hetkellä on ja kuinka kaukana edessäsi on lähin käyttäjä. Laitteeseen saa GPS-systeemin niin halutessaan. Laiteen saa käyttöönsä ostamalla ensin itse aparaatin ja sitten kuukausitaksallisen käyttöliittymän.

Ajellessani myöhemmin iltapäivällä pieniä kyläteitä yllätti mutkan kohdalla talon takaa eteeni kurvannut pieni Renault minut täysin. Kuskina ollut nuori neitonen vain liikutteli suutaan sanoen ’pardon pardon’ eli anteeksi anteeksi. Minä sitä vastoin sain polkea jarrua raskaalla jalalla estääkseni törmäämisen. Vastaantulija ei vauhtiaan edes hiljentänyt, vaan pyyhälsi puskuriani hipoen eteenpäin sana ’pardon’ huulillaan. Siinä sitten mietin onko autoni ollenkaan sopiva ranskalaiseen liikenteeseen vai pitäisikö tässä liikenteessä alla olla pieni ja halpa Renault tai Peugeot. Eivät pienet kolhut harmittaisi.

Illalliselle ehdimme Poitiers:iin hyvään kalaravintolaan nimeltä La Taverne de Maitre Kanter. Tilasimme äyriäisvadin kahdelle josta olisi riittänyt useammallekin. Osterit olivat loistavan makuisia, mutta raa’at vihersimpukat eivät saaneet meiltä korkeita pisteitä. Hetken jo epäilimme jotain menneen pieleen kun suussamme maistui metallinen kitkerä maku simpukoiden syönnin jälkeen. Emme kuitenkaan saaneet edes vatsan väänteitä joten liekö kitkerän maun kuuluvan asiaan.

Äyriäisvatimme

Minä simpukoiden kimpussa