Illalla vietettiin suuri Rosa Bandet Gala Göteborgissa. Osallistuimme gaalaan television välityksellä nauttien sekä huumorista, musiikista että hyvinkin koskettavista tarinoista. Suorassa lähetyksessä arvottiin lahjoittajien kesken mm. autoja ja kerättiin rahaa puhelimien välityksellä. Ohjelman juontajat ja muutamat julkkikset lupautuivat tekemään erilaisia asioita, mikäli niistä maksetaan riittävän hyvin. Yksi juontajista otti Roosa Nauha tatuoinnin käteensä keräten sillä 15.000 kr. Ja tuo tatuointi oli oikea tatuointi jonka tekemistä seurattiin ohjelmassa. Myös monet yritykset jotka olivat pitäneet omia keräyksiään joko tuotteitaan myyden tai lahjoittamalla osan esim. palvelujensa tuotosta, olivat mukana gaalassa luovuttamassa omaa lahjashekkiään. Kahden tunnin aikana rahaa kertyi rintasyövän tutkimukseen yli 47 miljoonaa kruunua eli yli 5 miljoonaa euroa. Melkoinen saavutus. Gaalassa myös haastateltiin Ruotsin syöpätutkimuksen eturiviin kuuluvaa lääkäriä joka kertoi tutkimuksen etenevän vauhdilla ja jo lähitulevaisuudessa eloonjäämisennusteen nousevan nykyisestä 80%:sta 90%:iin. Haastattelijan kysyessä koska saavutetaan 100% eli koska kaikki voivat parantua, vastasi lääkäri haastattelijan lapsenlapsien mahdollisesti näkevän tuon päivän.

Tatuointi käynnissä