Sateisen harmaa Hong Kong

Aamulla päästyäni lentokentälle, nostin ensimmäiseksi käteistä. Ehkä eilinen jotain opetti kuitenkin. Sen jälkeen seisoin lentokentällä Starbucksin pahvimuki kädessä odotellen nuorinta poikaa saapuvaksi. Sain vaihtaa painopistejalkaa kerran jos toisenkin ennen kuin kaikki rajamuodollisuudet oli hoidettu ja poika pääsi tuloaulaan.

Kentältä lähdimme suoraan junalla kohti keskustaa ja lauttaterminaalia jonne jätimme pojan matkatavarat säilöön. Sitten kohti The Peak:ia ja sinne vievää raitiovaunua. Virkistävän, vaikkakin hikisen, kävelyn jälkeen löysimme vuonna 1888 aloittaneen raidelinjan ala-aseman. Noin 1,4 kilometrin matkalla ala-asemalta yläasemalle, noustaan melkein 400 metriä ylöspäin joten selät liimautuvat penkin selkänojiin tukevasti. Jyrkimmässä kohdassa mennään noin 27 asteen kulmassa ylöspäin (tai alaspäin) ja toivotaan, että vaunu jaksaa vetää koko matkan loppuun asti.

The Peak tarjoaa huikeat näkymät yli Hong Kongin ja kiertämällä muutaman kilometrin mittaisen luontopolun huipun ympäri, saa ihailla näkymiä jokaiseen ilmansuuntaan. Oma ihailumme jäi hieman harmaaksi kun uhkaavasti päälle noussut sade teki tuloaan. Ehdimme kuitenkin kiertää lähes koko lenkin ennen kuin pilvet päättivät pudottaa vuolaasti vettä niskaamme. Pakenimme kahvilan katon alle ja istahdimme mukaviin nojatuoleihin odottelemaan sateen taukoamista. Yhdessä kanssamme odotti myös parvi varpusia jotka iloisesti hyppelivät pöytien välissä, sisällä kahvilassa. Eivät sentään pienestä ovesta tulleet vaan kahvilan etuseinä oli kokonaan avoin josta linnut pääsivät lentämään vapaasti sisään ja ulos.

Koska sade ei ottanut loppuakseen, päätimme jatkaa kahvin jälkeen suoraan lounaalle. Olimme tullessamme huomanneet, että The Peak:lla on Bubba Gump –ravintola jollaisessa olen New Yorkissa käynyt. Pidin heidän konseptistaan ja ilmapiiristä joten lähdimme vertailemaan hongkongilaista versiota newyorkilaiseen. Sisältä ravintola muistutti kovasti Times Squarella sijaitsevaa paikkaa ja ruokalistakin näytti samalta, mutta tarjoilijoiden tyyli oli täysin erilainen. Amerikassa oltiin rennon tuttavallisia, lähes kuin kavereita, Hong Kongissa tarjoilijat jäivät etäisiksi ja heitä sai jopa etsiä palvelua tarvitessaan. Katkaravut kuitenkin maistuivat hyviltä ja näkymä ravintolasta on mahtava.

Sadekin ehti loppua ruokaillessamme joten jatkoimme matkaamme, alaspäin suuntautuneen huikean raitiovaunuajelun jälkeen, jalkaisin. Muutaman mutkan ja eläväisen kadun ohitettuamme pääsimme pienelle Man Mo temppelille joka oli pahasti remontin alla. Tunnelma temppelissä jäi torsoksi, eikä rakennus näyttänyt ulospäinkään viehättävältä. Joka puolella oli rakennustelineitä, rakennusmiesten juomapulloja, rakennusmiehiä, arkista vilinää rauhallisen temppelitunnelman sijaan. Katossa roikkuneita suitsukkeitakaan ei ollut normaalia määrää vaan kaikki sivukäytävät olivat tyhjiä. Jatkoimme melko nopeasti matkaamme, läpi rihkamakatujen, kohti vilkkaita vanhoja kauppakatuja.

Vaelleltuamme kaduilta ja kujilta toisille sekä maisteltuamme paikallisia herkkuja kadunvarren pienistä kioskeista, seilasimme perinteikkäällä Star Ferry lautalla yli salmen Kowloonin puolelle. Lauttasatamasta jatkoimme pitkin rantabulevardia kohti Tähtienkatua, paikkaa joka on koristeltu maahan upotetuilla tähdillä joihin on painettu paikallisten elokuva- ja musiikkitähtien nimiä, nimikirjoituksia ja kädenjälkiä. Sieltä löytyy myös Hong Kongin ylistys paikalliselle taistelulajiperinteelle eli Bruce Leen patsas.

Sopivasti Tähtienkadun päässä alkoi taivaalta jälleen tulvia vettä, onneksi tällä kertaa melko verkkaisesti. Olimme kuitenkin melko väsyneitä kävelystä ja nihkeitä sekä sateesta että hiostavasta kuumuudesta joten päätimme pitää tauon. Sen paikaksi valikoitui Sheraton hotellin aulabaari jossa toimi palvelu ja ilmanvaihto. Elpyneinä olimme jälleen valmiita matkaan, kohti lauttasatamaa ja Manner-Kiinaan vievää alusta.

Lauttasatamassa haimme pojan tavarat ja lähdimme ostamaan lauttalippuja, mutta lipunmyynnissä odotti ikävä yllätys, seuraava lautta oli täynnä. Jouduimme odottamaan reilut pari tuntia viimeisen lautan lähtöä. Onneksi emme tulleet viimeiselle lautalle huomataksemme sen olevan täysi. Etsimme mahdollisimman mukavat istumapaikat sataman Starbucksista ja asetuimme aloillemme.