Tutustuin kylmään tuuliseen Euroopan yhteen kulttuuripääkaupunkiin eli Turkuun. Sana turku periytyy luultavasti muinaisvenäjän sanasta turgu, joka tarkoittaa toria. Nykyistä Turkua alettiin sanoa ”Suomen Turuksi” erotukseksi muista markkinapaikoista eli turuista, joita muinoin sijaitsi pitkin Suomen rannikkoa.

Toiveenani oli kiireetön vaeltelu kauniissa kesäkaupungissa pätkitettynä tunnelmallisilla kahvilavierailuilla. Todellisuudessa kuitenkin ajoin autolla pienetkin välit ja aina hetken tarvottuani kohmeisessa ilmassa syöksyin sisään lähimpään ostoskeskukseen, museoon tai mikä nyt milloinkin sattui kohdalla olemaan.

Kahvilaelämyksistä nautittavin (testasin kolme) osui Stockmanin kahvilaan jonka sijainti on hyvä, kakkupöytä kattava ja buffet-lounaskin maittava. Kulttuuriannin piikki osui Forum Marinumin kohdalle ja ostoksien parasta antia tarjosi Hansakortteli. Mainittakoon vielä, että reissu ei ollut kovin syvälle Turkuun tutustuva ja testatuksi tuli erittäin rajallinen määrä paikkoja, mutta näin tällä kertaa.