Syyskuussa vietin aikaa kotosalla Ruotsissa jossa syksyn kylmä henkäys tunki läpi aurinkoisten päivien. Välillä riitti ulkoiluvaatteeksi pelkkä T-paita, mutta toisena hetkenä kaipasi takin alle pitkähihaista. Tuuliset ja sateiset päivät pitivät huolen, ettei syksyn tulo jäänyt epäselväksi. Minä kuitenkin pidän kaikista vuodenajoista. Syksyllä on niin ihana sytytellä kynttilöitä, kuunnella sateen ropinaa sohvalla, lueskella kirjoja, juoda teetä ja vaikka välillä loiskia kuralätäköissä lastenlasten kanssa. Talvella taas lumi valaisee luonnon, pakkanen narisee jalkojen alla, illat ovat hämyisen salaperäisiä, joulu tuo tunnelmaa ja uusivuosi pirskahtelevaa juhlaa. Keväällä aurinko työntää pimeyttä tieltään, räystäiltä tippuu sulava lumi, linnut palaavat talvimatkoiltaan, koko luonto tuntuu heräävän päättäväisen varovaisesti. Kesällä kaikki kukkii, marjat kypsyvät, kasvikset ovat tuoreita, uimavedet lämpimiä, jäätelö maistuu ihanalta auringossa ja ruoanlaitto grillaten on kuin jokapäiväistä retkeilyä. Miten en voisi olla pitämättä tuosta kaikesta? Toki niitä tylsiäkin hetkiä on kun odotukset ovat muuta kuin luonto juuri sinä päivänä tarjoaa. Niiden päivien ei kuitenkaan saa antaa selättää sitä positiivista latausta vuodenaikoja kohtaan. Olen myös huomannut, että asumalla vuodenajattomassa paikassa oppii arvostamaan vuodenaikoja aivan uudella tavalla.  

 

IMG_1053-normal.jpg

Ruotsiin saavuttuani ajoimme suoraan lentokentältä kahvilaan, jollaista olin kovasti matkallani kaivannut - Le Pain français, Göteborg

 

IMG_1078-normal.jpg

Vanhin poika tyttöystävänsä kanssa piipahti kylään ja saimme maistella meksikolaisia herkkuja kansallispäivän kunniaksi

 

002-normal.jpg

Kävimme syömässä ravintolassa jossa tuoreet katkarapuannokset lastataan laivan kannelle jonka jälkeen asiakas saa kauko-ohjaimen ja toivottavasti osaa luotsata laivan pöytään ennen nälkäkuolemaa - Ravintola Räkan, Göteborg

 

005-normal.jpg

Samainen ravintola on vuorattu asiakkaiden kirjoittamilla aforismeilla tai muilla mietelauseilla - Ravintola Räkan, Göteborg