Ei uskaltanut eilen edes kirjoittaa blogiin, ettei kukaan luule postaustani aprillipilaksi. Isommitta piloitta mentiin muutenkin. Paitsi muiden piloja luettiin ja kuunneltiin kyllä. Kuka mitäkin oli keksinyt. Alkuperäinen ideahan lienee ollut, että saa toisen/toiset tekemään jotakin esim. lähtemään tapahtumaan jota ei ole tai puhumaan kännykkään hassulla tavalla välttääkseen säteilyä... Nykypäivänä näyttää riittävän, että saa ihmiset uskomaan jotakin valheellista. Itse en pidä tuota niinkään aprillipilana, mutta ehkä olen hieman kapeakatseinen. Tosin aprillipilaksi hyväksyn vaikka auton parkkeerauksen sellaiseen paikkaan, ettei toinen sitä heti löydä tai tv:n sähköjohdon seinästä vetämisen jotta perhe luulee tv:n menneen rikki. Näihinhän liittyy jotakin tekemistä eikä vain sanallista valehtelua, mutta jokainen tavallaan.

Seuraava on mielestäni hyvä aprillipila.

Oy Sinebrychoff Ab  on saanut myytyä jättimäiset terästankkinsa Porissa tyhjäksi jääneeltä oluttehtaan tontilta Yhdysvaltoihin. Koska tankit laivataan saman tien Mäntyluodosta matkaan, joutuu oluttehdas paljastamaan tarkoin varjellun salaisuuden: yksi tankki on edelleen täynnä maanmainiota Karhu-olutta, ja nyt se on pakko saada tyhjäksi. Koska tehdas ei pysty näin nopealla aikataululla järjestämään tankkiautorallia Porista Keravalle, tehtaan johto päätti lepytellä Karhun lähdöstä katkeroituneita porilaisia ja jakaa historiallisen viimeisen Karhu-tankin kaupunkilaisille. Tietysti nopeimmat maalaisetkin voivat tulla jaolle. Tankkiin asennettiin yön aikana useita hanoja jakelun nopeuttamiseksi. Oluen jako alkaa keskipäivällä kello 12. Omat astiat mukaan.

Asiasta kertoi 1.4.2011 Satakunnan Kansa