Tänään juoksin aamulenkkini Nanchang nimisessä kaupungissa. Aamu oli kirpeä, mutta aurinkoinen ja valoisa. Leveää, hyvin hoidettua ja kauniisti koristeltua jokivartta juostessani sain ihailla lukuisia patsaita sekä muita bulevardille pystytettyjä koristeita. Tarjolla olisi ollut myös tauluja kertomassa niin paikallisen buddhalaisuuden historiasta kuin paikallisista historian suurmiehistäkin, mutta juoksuvauhtini ei antanut mahdollisuutta niiden tutkimiseen joten vilkuilin vain taideteoksia. Joenvarressa oli aamuvarhaisella paljon kiinalaisia kuka mitäkin touhuamassa. Yksi porukka oli urheasti aamu-uinnilla, jokunen harrasti taichia, muutamat kävelivät takaperin, erilaisia käsienheiluttajiakin reippaili vastaan. Eräs vastaan marssinut herra taisi olla armeijasta eläkkeelle jäänyt kouluttaja sillä tahtikarjahdukset kuuluivat jo kauan ennen herran kohtaamista ja jatkuivat hänen mukanaan pitkälle taakse. Herra oli iloinen ja hymyili sekä nosti peukalon pystyyn kohdatessaan minut, ulkomaalaisen aamulenkkeilijän, mutta ”vasen-kaks-kolme” -komennot eivät tauonneet missään vaiheessa. Ihmismäärästä huolimatta, juoksijoita tuolla hieman runsaalla 4km lenkillä näin lisäkseni vain kaksi. Ei ole juokseminen kovin kiinalaista touhua.