Pisa

Pitihän sitä Pisaankin päästä, sitä kaatumassa olevaa tornia katsomaan. Ovat aikanaan rakentaneet kaikki saman aukion (Ihmeiden Aukio) rakennukset kolmen metrin jalustalle, toki jokaisen omallensa. Ja kuinka ollakaan, pääsivät katedraalin kellotornin rakentamisessa vain kolmanteen kerrokseen kun torni alkoi uhkaavasti kallistua. Sanoisin, että mitäs eivät paaluttaneet. Muut aukion pyhät rakennukset: katedraali (Duomo), kastekappeli (Baptistry) ja monumentaalinen hautausmaa (Campo Santo), seisovat kutakuinkin suorassa. Kaupungissa on kuitenkin pari muutakin tornia kallellaan eli eivät taitaneet ottaa opikseen yhden tornin epäonnistuneesta perustusten teosta.

Komea oli kuitenkin torni, vaikka näyttikin katedraalin vieressä kovin pieneltä. Tornin huipulle vei muutamat sadat portaat jotka kiertävät tornin seinustaa sen sisäpuolella. Kiivetessä sai ensin taistella tosissaan ylöspäin kunnes yllättäen tuntui kuin olisi kiivennyt alamäkeen. Alamäen jälkeen taas tuntui kuin voimat olisivat jaloista kadonneet kunnes taas tuli yllättävä kepeys kiipeämiseen. Näin tiesimme kapeassa, lähes ikkunattomassa, kiviseinien reunustamassa portaikossa, olimmeko matkalla kohti kallistumaa vai sitä vastaan. Tornin huipulta oli avarat näkymät yli Ihmeiden Aukion ja lähitienoiden. Siellä istuskellessa tuli miettineeksi mahtoiko se Pisan oma poika Galileo Galileikin aikanaan istuskella samassa paikassa.

Monumentaalinen hautausmaa oli jotenkin aavemainen paikka. Tuntui kuin sinne haudattujen ihmisten henget olisivat olleet läsnä. Tai ehkä lattian alla olleiden hautojen päällä kävely ei vain tuntunut sopivalta. Ensimmäiset haudat olivat satoja vuosia vanhoja ja uusimmat vain muutamien vuosien takaa. Edelleenkin siis paikasta voi ostaa itselleen arvokkaan leposijan, ellei muuta käyttöä rahoilleen ole siihen mennessä keksinyt.

Kastekappelissa oli nähtävissä aivan samoja muotoja kuin perinteisessä kiinalaisessa feng shuissa. Myös ovien suunnat olivat aivan feng shuin periaatteiden mukaisesti rakennettu. Taisivat tuoda kiinalaiset mukanaan muutakin kuin posliinia ja teetä, tuohon aikaan vilkasta kauppaa Euroopan kanssa käydessään. Muuta yllättävää kastekappelissa oli sen hämmästyttävä akustiikka, jota turisteille säännöllisin väliajoin esitellään oppaan huudellessa kappelin keskellä.

Pää täynnä Ihmeiden Aukion ihmeitä, lähdimme tutustumaan Pisan kaupunkiin vähän laajemmin. Ilmeisesti hevosvankkureilla ajelu kuuluu monen turistin ohjelmaan sillä vankkureita oli jonossa, kuuluisan tornin vieressä, ruuhkaksi asti ja niiden ohi pujotellessa sai vastata usealle kuskille ”ei kiitos”. Pisaa hetken kierreltyämme ja italialaisen ihanaa lounasta nautittuamme täytyi todeta, että Pisaan tutustuminen pitäisi aloittaa muualta kuin Ihmeiden Aukiolta. Aukion jälkeen ei muu kaupunki saa oikein sykähdyksiä aikaiseksi turistin tunteissa, ainakaan minun. Kaunis oli kaupunki tosin, paikoitellen. Ja löytyihän sieltä upeita rakennuksia sekä koreita julkisivuja, mutta kyllä se Ihmeiden Aukio on nimensä ansainnut.