Ruotsissa on joitakin erityisiä tapoja jotka poikkeavat muista tuntemistani kulttuureista. Yksi näistä on fredagsmys eli perjantain hengailu. Fredagsmys voidaan kuvata aktiviteetiksi jossa perhe ja/tai ystävät kokoontuvat perjantai-illalla juhlimaan viikonlopun alkamista ja työviikon päättymistä. Tavallisesti syödään ruokaa joka on helppo valmistaa kuten katkaravut, tacot tai noutoruoka lisäksi tarjolla on chipsejä, irtokarkkeja ja limsaa. Yleisesti syöminen tapahtuu sohvalla tv:n ääressä.

Fredagsmys on melko uusi käyttäytymismalli. Se yleistyi joskus 1990-luvulla ja vuonna 2006 sana ”fredagsmys” kirjattiin Ruotsin akatemian sanalistaan.

Nykyään ollaan huolissaan tuon tavan yleistymisestä ja sen tuomasta epäterveellisestä tavasta joka voi johtaa ylipaino-ongelmiin sekä mahdollisiin huonoista ruokatottumuksista johtuviin sairauksiin.

Meillä ei olla vielä kahdentoista vuoden aikana opittu moisille tavoille, ehkä osansa lienee sillä että meidän työviikkomme on hieman hämärä käsite, usein olemme töissä enemmän vähemmän viikon jokaisena päivänä.