Kotimatkalla pysähdyimme Saksassa yöpyen Hotelli Rosenaussa Bad Nauheimissa. Tuonkin hotellin valitsimme kehutun ravintolan perusteella. Siis illallinen hotellissa kuului asiaan. Onneksemme pieni saksalaisryhmä vietti ravintolassa pikkujoulujaan sillä muussa tapauksessa hotellin ravintola olisi ollut sunnuntain vuoksi suljettu. Tilasimme alkuruoaksi kurpitsakeittoa ja pääruoaksi lohta. Olivat oikein hyvän makuisia, tosin eivät parhaita maistamiamme. Ravintola sai meiltä kuitenkin hyväksytyn arvosanan joten paikkaa voi suositella Saksan kävijöille. Bad Nauheimiin emme ehtineet syvällisesti tutustua, paikka toimi vain yösijana matkallamme kotiin.

Aamulla hotellihuoneemme oven ulkopuolella oli pieni lahjapussi adventin kunniaksi. Kuulimme hotellin antavan kaikille la-su ja su-ma välisten öiden asukkaille adventtien aikana pienen lahjan. Tämän lisäksi tyynyillämme oli saapuessamme sekä suklainen joulupukki että pieni karkkipussi. Ei ollenkaan huonoa asiakkaan muistamista.

Tänään ajelimme viimeisen siivun kotimatkastamme. Moottoritien tukkineita onnettomuuksia osui eteemme kaksi. Kummassakaan emme onneksi olleet itse osallisina millään tavoin. Toinen tapahtui Saksassa pakettiauton törmätessä rekan peräkulmaan ja toinen Ruotsissa rekan renkaan räjähtäessä lumimyräkässä liukkaalla moottoritiellä.

Puttgarden-Rødby välin 45 minuuttinen lauttamatka toimi sopivana lounastaukona. Herkuista ei tuolla laivalla voi puhua vaikkei syömämme punakampela suoranaisesti pahaa ollut, vain yksinkertaista. Toimi kuitenkin vatsan täyttäjänä ja matka saattoi jatkua ilman muita pidempiä pysähdyksiä. Kotiin saavuimme suhteellisen aikaisin heti yhdeksän jälkeen illalla. Laukutkin saimme purettua ennen nukkumaanmenoa joten matkasta ei huomenna ole kuin muistijälkiä.

Huoneemme Hotelli Rosenaussa