1400-luvulla Charles VII ja Louis XI viettivät paljon aikaa Loches nimisessä kaupungissa ja kuninkaallisessa "metsästysmajassa". Tänään vietin siellä aikaa myös minä. Kuuluisampiakin naisia on paikalla nähty mm. Jeanne d’Arc ja Agnès Sorel. Agnès Sorel oli kuningas Charles VII:n virallinen rakastajatar ja uskollinen tukija. Hänet esiteltiin kuninkaalle vuoden 1443 tienoilla ja hänestä tuli pian kuninkaan mielitietty. Hän vietti hovissa noin kymmenen vuotta kuollen vain 28 vuoden ikäisenä outoon vatsavaivaan. Hänen kuolemansa jälkeen paikan kuninkaan ensimmäisenä rakastajattarena peri Agnès Sorel:n serkku.

Loches on syntynyt luostarin ympärille jo 500-luvulla. 1100-luvulla kaupungista taistelivat britit ja ranskalaiset halliten sitä vuorotellen. Vuodesta 1205, jolloin Philippe Auguste jälleen valloitti kaupungin, on se ollut ranskalaisten hallussa.

Aikoinaan puolustuslinnakkeeksi rakennettu linnoitus, noin viiden minuutin kävelymatkan päässä metsästysmajasta, toimi vuodesta 1801 vuoteen 1926 valtion vankilana. Vankilassa ovat tuomioitaan kärsineet esim. Cardinal Jean de la Balue (synt. noin 1421 - kuollut 1491) ja Milanon herttua Ludovico Sforza, paremmin tunnettu lempinimeltään il Moro (synt.1452). Hän oli tunnettu tieteen ja taiteen ystävä sekä tukija. Hän tilasi Leonardo da Vinciltä mm. työn ”Viimeinen ehtoollinen”. Ludovico Sforza oli vangittuna linnassa vuodesta 1504 toukokuuhun 1508 jolloin hän kuoli.

Tästä portista on vuonna 1429 ratsastanut Jeanne d'Arc

Agnès Sorel oli kuningas Charles VII:n virallinen rakastajatar

Loches:n kaupunki kuninkaalliselta metsästysmajalta nähtynä

Illallisravintolamme La Ferme Saint Jacques, Châtellerault joka ehdottomasti käymisen arvoinen paikka