Kaunis ja aurinkoinen, kesälomani viimeinen päivä vietettiin tyttären ja tyttärenpoikien kanssa Trollhättanissa. Lähdimme vanhalla Elfkungen laivalla pienelle jokiristeilylle joka sisälsi myös yksien sulkujen läpi menon.

Vanha höyrylaiva Elfkungen rakennettiin vuonna 1875 Tukholmassa. Se on tuon jälkeen ehtinyt kuljettaa matkustajia niin Sundsvallissa Alnön saarelle kuin Gävlessa Limön saarelle. Viimeisinä vuosina se on palvellut Trollhättanissa risteilyaluksena. Vuonna 1957 laivan höyrymoottori vaihdettiin dieselmoottoriin. Laivaa on vuosien myötä huolella kunnostettu ja se onkin upea esimerkki vanhasta matkustajalaivakannasta.

Elfkungen risteilee kesäaikaan päivittäin Trollhättanin läheisyydessä. Mukaan pääsee joko suluilta (Slussen) tai keskustan nostosillan kupeesta olevalta kaupunginlaiturilta (Stadskajen - Strandgatan ravintolan vierestä). Lippuja myydään laivalla. Suluilta asti tulleilla on hieman pidempi risteily sisältäen nostosillan alituksen. Laivalla voi syödä lounaan tai ostaa pientä välipalaa. Sisätiloista on isot ikkunat ulos myös huonommalla säällä, mutta aurinkoisena kesäpäivänä on mukava istua laivan kannella. Risteily suluilta kestää 3,5-4 tuntia jona aikana laiva ehtii aina Vänersborgin ensimmäisille suluille saakka sekä samaa reittiä takaisin. Istumalla laivan toisella sivulla näkee reitin molemmat rannat, mennessä toisen ja tullessa toisen. Parempi puoli istumiselle on laivan perästä katsottuna vasen puoli (paapuurin puoli) jolloin on aina sillä puolella josta laivan kaiuttimista kuuluvat opaskuulutukset kertovat.

Tarkemmat aikataulut ja hinnat kannattaa, ennen matkaan lähtöä, tarkistaa joko laiturin vieressä olevalta infotaululta tai risteilynjärjestäjän nettisivuilta http://www.stromkarlen.se.

 

A%20Elfkungen-normal.jpg

Elfkungen Slussenin laiturissa

 

A%20Slussen-normal.jpg

Vasemmalla ylimmät sulut, jotka ovat juuri sulkeutumassa ja veneet odottamassa hissausta alemmas, seuraavalle tasolle, jatkaakseen kohti Göteborgia ja merta. Oikealla takana sulkukahvila (Slusscafé) ja edessä osa vierasvenesatamasta.

 

A%20Veneliikennett%C3%A4-normal.jpg

Veneliikennettä kohti Vänernin suuria selkiä (Göta joki - Göta Älv)

 

A%20Wille%20ja%20fenderi-normal.jpg

Vanhempi tyttärenpoika istuskeli fenderin päällä, pelastusrenkaan vieressä, katsellen ohi lipuvia maisemia

 

A%20%C3%96verbyn%20venevajat-normal.jpg

Överbyn venevajat näyttivät joelta katsottuina viehättäviltä

 

A%20M%C3%A4ntyranta-normal.jpg

Joen rannat olivat paikoitellen todella kauniita

 

A%20%C3%84lvh%C3%B6gsborg-normal.jpg

Trollhättanin tunnelmaa leppoisana kesäsunnuntaina, taustalla urheilukeskus Älvhögsborg

 

A%20Elfkungen%20sis%C3%A4lt%C3%A4-normal

Elfkungen sisältä

 

A%20Leon%20Odd%20Fellows-normal.jpg

Koska emme halunneet ruokailla laivalla, vaan keskittyä maisemiin, siirryimme myöhäiselle lounaalle joenrantaan, risteilyn jälkeen