Changdeokgung palatsista jatkoimme matkaa kohti JongMyo muistolehtoa ja kuninkaallisia mausoleumeja. Matkalla poikkesimme pieneen sivukadulla olevaan kahvilaan jonka yhteydessä oli korupaja. Vai oliko kahvila korupajan yhteydessä, tiedä häntä. Yhtä kaikki sivukatu oli hiljainen, kahvila viihtyisä ja me ainoa asiakkaat.

JongMyo on valtion päämuistolehto jossa on edesmenneiden kuninkaallisten muistolaatat ja jossa viralliset muistoseremoniat edelleen vietetään. Taejo kuningas aloitti JongMyon rakennustyöt välittömästi tehtyään nykyisestä Soulista kuningaskunnan pääkaupungin. JongMyo valmistui vuonna 1395. Konfutselaisen filosofian ja feng shuin mukaisesti valtiollinen JongMyo muistolehto rakennettiin kuninkaallisen palatsin itäpuolelle kun taas Sajik muistolehto jossa harjoitettiin rituaaleja maan jumalien ja ruumiiden muistamiseksi, rakennettiin palatsin länsipuolelle.

Kuninkaan tai kuningattaren kuoltua, suruaika palatsissa kesti seuraavat kolme vuotta. Suruajan jälkeen vainajien muistolaatat siirrettiin JongMyoon. JongMyon alueella on kaksi muistorakennusta, Jeongjeon ja Yeongnyeongjeon. Jeongjeon rakennuksessa on 19 muistohuonetta ja 49 muistolaattaa. Yeongnyeongjeon koostuu 16 muistohuoneesta joissa on yhteensä 34 muistolaattaa.

Jongmyo Jerye, kuninkaallinen muistoriitti oli tärkein kuninkaan johtama valtiollinen rituaali. Se pidettiin viidesti vuodessa Jeongjeon rakennuksen ulkopuolella ja kahdesti vuodessa Yeongnyeongjeon rakennuksen ulkopuolella. Kruununprinssi, kaikki korkea-arvoiset siviilit ja sotilaallinen johto osallistuivat rituaaleihin. Rituaali koostui musiikista, laulusta ja tanssista. Nykyisin Jongmyo Jerye järjestetään kerran vuodessa, toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina.

JongMyo muistolehto Soulissa on ainut Aasiassa jäljellä oleva muistolehto joka on aikanaan rakennettu konfutselaisen filosofian mukaisesti ja jossa edelleen harjoitetaan muistoriittejä. Tästä syystä Jongmyo pääsi maailmankulttuuriperintölistalle vuonna 1995.  

 

129v-normal.jpg

JongMyo muistolehdon viereisellä kujalla arki soljuu omissa uomissaan

 

137v-normal.jpg

Tämä kivipolku vie portilta päärakennukselle ja sitä käyttävät henget, kyltit kieltävät kivillä kävelyn muilta vierailijoilta

 

144v-normal.jpg

Tämä on JongMyon päärakennus Jeongjeon, jossa on 19 muistohuonetta ja 49 muistolaattaa. Keskellä henkien polku.

 

139v-normal.jpg

JongMyo alueelle oli niin ikään rakennettu neliskanttinen lampi jonka keskellä oli pyöreä saari kuvaamassa senaikaista käsitystä maapallosta

 

142v-normal.jpg

Korealainen kuningas ei ole ollut harmaa hiirulainen