Yhtenä päivänä ohjelmassa oli tutustuminen etelän ja pohjoisen suhteisiin. Koska matka vei myös Pohjois-Korean rajalle, olivat määräykset matkalle tiukat. Saimme ennen matkaa pitkän listan ohjeita. Pukeutumisesta kerrottiin seuraavaa: ei farkkuja, ei nahkahousuja, ei shortseja, ei hihattomia paitoja, ei urheiluhousuja, ei armeijakuoseja, ei T-paitoja (kauluksellinen pikeepaita sallittiin), ei paitoja kuvilla/kuvioilla jotka voidaan tulkita provosoiviksi, halventaviksi tai kaksimielisiksi, ei ihonmyötäisiä housuja (legginsit tai skinnyfarkut), ei lyhyitä hameita (hameen piti ylettää polveen), ei lipokkaita, ei sandaaleita, ei rantatossuja. Matkan äkillinen peruuntuminen oli ohjeen mukaan mahdollista, myös matkan sisällön muuttuminen. Kameran sai ottaa mukaan, mutta opas kertoisi missä ja mitä saisi kuvata. Lisäksi rajalle saavuttuamme jouduimme allekirjoittamaan todistuksen jossa otimme täyden vastuun ”vihollisalueella vierailusta”. Paperissa kerrottiin vammautumisen tai kuoleman olevan mahdollista ja näissä tapauksissa vakuutimme olevamme asiasta tietoisia ja vierailevamme alueella täysin omalla vastuullamme.

Näillä eväillä lähdettiin matkaan. Ensimmäisenä meille esiteltiin Korean sotamuseo (The War Memorial of Korea) jossa pääsimme tutustumaan Koreansotaan Etelä-Korean näkökulmasta. Propagandaa oli tarjolla runsaasti, toki myös paljon faktaa. Olimme siitä onnekkaita, että osuimme paikalle samaan aikaan museon pihalla harjoittelevan joukon kanssa. Näimme niin miekankäsittelijöiden, asemiesten kuin muodostelmienkin harjoittelua. Museo itse oli sen verran iso rakennus, että jokaiseen osaan emme ehtineet tutustua ollenkaan kun matka jo jatkui kohti pohjoisen rajaa.

Matkalla Panmunjeom sotilasalueelle opas piti huolen propagandan syöttämisestä ja vähän myös faktan kertomisesta. Meitä valistettiin kovasti ja toiveena varmasti on, että ainakin osa matkalaisista kertoisi heidän tarinaansa eteenpäin juuri sellaisena kuin he haluavat sen kertoa, siis yksipuolisena. Pysähdyttyämme ensin demilitarisoidulle alueelle ottamaan kuvia jatkoimme vielä matkaa kohti yhteistä rajavyöhykettä. Viimeinen pysäkki ennen sotilasbussiin ahtautumista ja rajalle ajamista oli tehokas tietoisku Koreansodasta sekä nykyisestä tilanteesta. Etelä-Koreasta ei varsinaisesti ole mitään asiaa pohjoisen puolelle, ainakaan turistina. Ainoa tie Pohjois-Koreaan kulkee Kiinan kautta, järjestettyjen turistiryhmien mukana. Me pääsisimme vain ”astumaan” Pohjois-Koreaan, emme siis varsinaisesti tutustumaan.

Ajoimme sotilasbussilla rajalle 2,4km. Perillä meidät jaettiin kahteen ryhmään ja meidän piti kulkea parijonossa. Olimme kuin köyhän talon porsaat seuratessamme sotilasopastamme ja yrittäessämme noudattaa hänen meille antamia ohjeita: seiso tuossa, katso tuonne, ei kuvia tuolta, tuonne saa kuvata, nyt naama tähän suuntaan, nyt marssitte tuonne… Yhtä kaikki, ensin jonossa hetken sekoiltuamme ja otettuamme kuvia meitä pällistelevästä Pohjois-Korean sotilaasta, pääsimme viimein siihen fyysiselle rajalle ja saimme muutamalla metrillä kokea miltä tuntuu olla Pohjois-Koreassa, ei sitten miltään. Jännää toki oli rajavyöhykkeellä kun meille kerrottiin yhdestä jos toisesta raja-alueella sattuneesta kahakasta jonka seurauksena joko sotilaita tai siviilejä on päässyt hengestään. Meille siis toistuvasti haluttiin tuoda ilmi, että raja-alue on riskialtis ja jokaisen siellä vierailevan henki on vaarassa. Mielestäni kaikille heidän kertomille kahakoille oli kuitenkin syynsä, eikä yhdenkään vierailevan ryhmän kimppuun esimerkiksi ole koskaan hyökätty, en siis kokenut olevani vaarassa.

Tuon maagisen rajanylityksen jälkeen meidät taas survottiin sotilasbussiin ja saimme tehdä pienen kierroksen rajan pinnassa. Pystyimme näkemään lähimmän pohjoiskorealaisen kylän jota sotilasoppaamme kuitenkin kutsui kulissiksi. Perusteluna hän sanoi, että kylän kaikki valot sammuvat joka päivä samaan aikaan ja osa rakennusten ikkunoista on maalattu seinään. Kylässä ei myöskään koskaan näy yhtään ihmistä. Tuo kylä kuitenkin on pystyttänyt itselleen vaatimattoman 160m korkean lipputangon eli Näsinneulaa korkeamman rakennelman. Etelä-Korean rajakylä ehti lipputangonpystytykseen ennen pohjoista joten heidän lipputankonsa on vain 100m korkea. Sotilasopas sanoi tuohon etelän lipputangonnuppiin mahtuvan kolme aikuista miestä. Emme päässeet kokeilemaan tiedon todenperäisyyttä.

Rajareissusta ja siellä jaetusta propagandasta jäi tunnelma jatkuvasta sotilaallisesta valmiustilasta. Meille näytettiin mm. silta/tunneli joka on panostettu ja joka välittömästi räjäytetään, mikäli Pohjois-Korea lähtee liikekannalle. Panssariesteitä näimme matkalla useita. Piikkilanka-aitaa oli kilometrikaupalla ja vartiotorneja joka puolella. Opas kertoi Soulin olevan jatkuvassa valmiudessa siltä varalta, että pohjoinen päättää lähteä kohti etelää. Eurooppalaisesta ei-sota-ajan-lapsesta tuo tuntui kovasti kummalliselta. Erityisesti kun siitä ei tuntunut olevan mitään merkkejä itse kaupungissa tai sen ihmisissä.

 

Harjoitukset - Sotamuseo, Soul

 

Vuoroaan odottavat - Sotamuseo, Soul

 

Puolimatkan majatalo jossa söimme lounaan

 

Tästä DMZ alueella sijaitsevasta sillasta tuli välittömästi mieleeni elokuva ”Kwai joen silta”

 

Nämä tuijottivat toisiaan hievahtamatta, vastapäätä yksi mies kiikarilla ja tällä puolella kymmenisen miestä muodostelmissa, kädet nyrkeissä

 

Oppaamme Bob yritti pitää meitä aisoissa parhaansa mukaan

 

Tämä lähes kaksimetrinen YK sotilas valvoi paikkaa jossa saimme fyysisesti ylittää rajan

 

Tällä paikalla tapahtui välikohtaus vuonna 18.8.1976 kun kaksi YK sotilasta olivat valvomassa keltaisen poppelipuun harvennusta. Puu oli haitannut YKn näkyvyyttä heidän kahden vahtitorninsa välillä ja he olivat ilmoittaneet pohjoiskorealaisille halustaan leikata puuta pienemmäksi. Pohjoiskorealaiset eivät antaneet tähän lupaa, mutta YK päätti katkoa oksia kaikesta huolimatta. Harvennushommista kimpaantuneet pohjoiskorealaiset ampuivat sekä YK sotilaat että puutarhurin. Tämän jälkeen raja-alue jaettiin tarkasti kahtia.

 

Silta jolta ei paluuta. Silta on saanut nimensä koska sen ylittäneet eivät enää voineet palata takaisin sille puolelle josta olivat lähteneet. Sillan puolessa välissä on raja Pohjoiskorean puolelle.

 

Tällaisia vartiotorneja ja piikkilanka-aitaa oli kilometrikaupalla Soulin pohjoispuolella, pitkin joen rantaa