Mukava viikonloppu kotosalla, miehen, tyttären ja hänen poikansa kanssa. Pitkästä aikaa kiireetöntä yhdessä olemista. Tavallista rentoa perheviikonloppua. Rauhassa kotona. Ihanaa!

Norjalaisen Berserk aluksen osallistuminen etelänavalle suuntautuneeseen seikkailuun on todennäköisesti päättynyt dramaattisesti. Tietoja Berserk aluksesta ei olla 20. päivän jälkeen saatu eikä yhteydenotot alukseen onnistu. Norjassa pidettiin perjantaina 25. päivä jo epävirallinen ”sytytä kynttilä Berserk:n onnettomuuden uhreille” -tapahtuma. Samaan aikaan uusiseelantilainen sanomalehti Sunday Times kirjoittaa: ”…itseään viikingeiksi nimittävien uhkarohkea ja luvaton matka Etelänavalle johti kolmen kuolemaan ja pakotti etsintöihin osallistuneen uusiseelantilaisen laivaston aluksen 55 henkisen miehistön suoranaiseen vaaraan vaikeissa meriolosuhteissa jotka aiheuttivat laivaston alukselle vahinkoja …” Seikkailuun osallistuneet, mutta alukselta onnettomuuden aikaan pois olleet Jarle Andhøy (33) ja Samuel Massie (18) saapuivat Uuteen-Seelantiin viime yönä suomen aikaa.

(kuva wildvikings.com)