Ajelin pitkin Loiren laaksoa ihaillen maisemia ja upeita linnoja. Loire-joella on pituutta kaikkiaan 1 012 kilometriä. Koska se oli 1400- ja 1500-luvuilla merkittävä kauppa- ja purjehdusväylä, rakensivat silloiset valtaapitävät ja rikkaat valtavan määrän linnoja ja kartanoita joen rannoille. Missään muualla maailmassa samankokoisella alueella ei ole yhtä paljon linnoja. Linnat sijaitsevat pääasiassa Angersin ja Orleansin välillä ja useat niistä ovat avoinna ympäri vuoden. Jokilaakso on luonnonsuojelukohde, vuodesta 2000 myös Unescon maailmanperintökohde.

Hotellimme La Gourmandine Chatellerault:n kylällä on mielenkiintoinen tuttavuus. Hotelli sijaitsee isossa vanhassa kartanomaisessa talossa aivan kylän keskustassa. Hotellin omistaja asuu talon toisessa kerroksessa ja loput talosta on hotellin käytössä. Omistajan kaksi kissaa ja koira kulkevat talossa vapaasti ja aulassa sirkuttaa pari undulaattia häkissään. Ei siinä vielä kaikki vaan takapihan terassilla, jossa kesäravintola sijaitsee, hipsivät neljä tuuheaa luonnonvalkoista kanaa sekä samaa rotua oleva kukko. Aamiaista syödessään voi ikkunasta katsella kanojen touhua ja kuulla kukon kiekuvan. Epäilemättä aamiaisen kananmunat ovat omaa tuotantoa.

Päivällistä nautimme hotellimme ravintolassa joka on maineeltaan kylän paras. Päätimme tilata illallismenun joka tarkoittikin todella pitkää kaavaa. Aloitimme kahdella maistiaislusikallisella joihin oli sijoitettu pyöreät leipäpalat päällisineen. Seuraavaksi eteemme tuotiin espressokupilliset keittoa jonka jälkeen vasta pääsimme varsinaiseen alkuruokaan. Pääruoan jälkeen ateria jatkui juustolautasella ja illallisen päätti makea jälkiruoka. Vaikka ruoka oli herkullista, ei ravintolaan viitsinyt jäädä turhaan istuskelemaan sillä lämmityskustannuksissa tunnuttiin säästävän oikein kunnolla. Syöminenkään ei saanut kehon lämpöä kohoamaan vaan hytisin läpi ruokailun siitä huolimatta, että istuin aivan patterin vieressä. Patterin lämmössä pitelin käsiäni aina tämän tuosta, jotteivät aterimet olisi kohmeisista käsistä tippuneet.

Hotellihuoneemme vuoteen yllä olevine tähtitaivaineen