Tyttären toisen lapsen syntymä antaa edelleen odottaa itseään. Vauva tuntuu olevan yhtä itsepäinen kuin äitinsä ja tuleva isoveljensä. Liekö mummilta perittyä…

Auringon jälleen pilkistellessä pilvien lomasta ja ilman lämmettyä muutaman asteen, päätimme lähteä Trollhättanin suluille erityistä Sulkujenpäivää viettämään. Minä pakkasin Willen rattaisiin ja reippailin halki kaupungin reilut 7km Willen levätessä rattaissa. Willen äiti ja vaari ottivat auton saapuen paikalle kanssamme samaan aikaan.

Perillä ihmettelimme vanhoja paloautoja, ambulansseja, käsin taontaa, köysienpunontaa ja tietysti laivoja. Nautimme runsaat rapuvoileivät ja kuuntelimme sekä jazzia että orkesterimusiikkia. Olipa paikalla viihdyttämässä tämän vuoden Ruotsin Talent-kisan toiselle sijalle tullut Seattlesta kotoisin oleva upeaääninen tenorikin.

Ja joenrannassa kun oltiin, pääsi Wille heittelemään kiviä veteen. Ah sitä onnea! Siirryimme vain paikasta toiseen, mutta leikki pysyi samana. Kiviä kanavaan, kiviä veteen, kiviä rannalta, kiviä laiturilta… Väsyneinä istahdimme autoon ja palasimme kaikki samalla kyydillä takaisin Willen kotiin.

Ilta oli Willen osalta hankala kun neljä isoa takahammasta pyrkii pintaan samanaikaisesti. Kuumetta tai pientä lämpöä on pitänyt jo kolmena päivänä eikä ruoka tahdo maittaa. Mitään lämmintä ei suostu syömään ja kaikki purtava pulpahtaa suusta nopeasti ulos. Ikenet sattuvat niin paljon, ettei nukkumisesta tahdo tulla mitään. Hetken horroksen jälkeen pieni poika herää jälleen sanoen ”ai-ai-ai”.

Wille ja vaari vanhaa sammutuskalustoa testaamassa

Kivien heittelyä rannassa