Osallistuin toiseen kansainväliseen feng shui kulttuurin konferenssiin Malesiassa. Ensimmäinen konferenssi pidettiin 2010 Kiinassa ja seuraava pidetään 2016 Balilla. Konferenssiin kokoontuu feng shuista kiinnostuneita sekä sitä työkseen tekeviä ihmisiä ympäri maailman. Tapahtuman organisaattorina toimii IFCA eli International Fengshui Culture Association jonka jäsen olen.

Tällä kertaa osallistujia oli 16 eri maasta ja mukana hyvin paljon kiinalaisia bisnesmiehiä/-naisia. Konferenssin suojelijana toimi Malesian kulttuuriministeri joka myös juhlallisesti avasi konferenssin. Feng shui luentojen lisäksi konferenssin ohjelmaan kuului muutama tutustumiskäynti ja kohdevierailu. Avajais- ja päätösseremoniat olivat mahtipontiset sekä ohjelmarikkaat. Esiintyjiin lukeutui mm. malesialaisia kansantanssiryhmiä, kiinalainen poptähti, Michael Jackson imitaattori, perinteinen kiinalainen rumpuryhmä ja kiinalainen leijonatanssiryhmä. Ruokaa riitti, hotelli oli korkeatasoinen ja mielenkiintoista juttuseuraa löytyi jokaiselle tauolle. Innolla odotan jo vuoden 2016 konferenssia.

 

IMG_0918%20w-normal.jpg

Tässä lähes koko ryhmä yhdessä kuvassa, minä alarivissä istumassa kolmas oikealta

 

054w-normal.jpg

Gaalaillallisella tarjottu Yee Sang (http://en.wikipedia.org/wiki/Yusheng) jonka ainekset tässä odottavat sekoittamista ja juomana laseissa punaiset hunajalla makeutetut ruusuvedet 

 

064w-normal.jpg

Kiinalainen poptähti aivan uusien eurooppalaisten fanien ympäröimänä ja tarkkanäköinen voi huomata, että meitä filmattiin samaan aikaan sillä kuvamme näkyy myös takana olevalla kankaalla

 

066w-normal.jpg

5 maan edustajat samassa kuvassa - The 2nd International Fengshui Culture Convention (Malaysia)

 

028w-normal.jpg

Edustalla KuanYin ja takaa maasta nousevat munkit - Nirvanan hautausmaa ja muistoalue Kuala Lumpur

 

029w-normal.jpg

Lähikuvassa maasta nousevat munkit - Nirvanan hautausmaa ja muistoalue Kuala Lumpur

 

059w-normal.jpg

Yksinkertainen ja syrjäisä, mutta hyvää ruokaa tarjoava kalaravintola oman kalalammen rannalla - Fish Valley Semenyih Kuala Lumpur

 

IMG_0883%20w-normal.jpg

Hotellin houkutteleva uima-allas huoneeni ikkunasta katsottuna - One World Hotel Kuala Lumpur