Äitienpäivää

Vietin Äitienpäivää yksikseni täällä Kiinassa joten päätin keksiä päivälle riittävästi ohjelmaa. Verkkaisten aamutoimien jälkeen suuntasin Ancient Chinese Villages -kirjasta löytämääni Tangwei-kylään. Pieni Tangweicun sijaitsee Dongguanin kaupungin laitamilla. 2008 tehdyt ponnistelut turismin saamiseksi kylään näyttävät epäonnistuneen pahasti ja kylä on enemmän rappeutunut kuin sympaattinen. Yksinäiselle matkaajalle kylän autiot kujat ja hampaat irvessä haukkuvat koirat eivät olleet kovin miellyttäviä tuttavuuksia. Vesikauhun luvatussa maakunnassa suhtautuu jokaiseen nelijalkaiseen kulkijaan epäluuloisesti. Vähiten niitä haluaa kohdata kapealla kujalla, yksin, kaukana lääkäristä ja autosta. Muutaman valokuvamuiston sain tallennettua jonka jälkeen päätin siirtyä seuraavaan kohteeseen.

Nanshe-kylä oli selkeästi turistikohde. Muurin ympäröimän Nanshecun portilla oli lippukioski ja ulkomainen vieras sai maksaa huikeat 30 paikallista rahaa sisäänpääsystä (n.3,80 eur). Se ei ole iso summa suomalaisittain, mutta täällä se on hurja hinta pääsymaksusta. Taisi olla "pitkänenälisä" sisällytettynä (meitä ulkomaalaisia kutsutaan pitkäneniksi paikallisella kielellä). Yhtä kaikki, lipun ostin ja tallustelin kylän portista sisään. Rakennukset olivat pääsääntöisesti hoidettuja ja lähes kaikkiin vanhoihin esi-vanhempien muistoiksi pystytettyihin taloihin pääsi tutustumaan myös sisältä käsin. Kylän kujilla oli ihmisiä ja pikkukioskeista sai ostettua mm. jäätelöä, jota palvelua käytin välittömästi hyväkseni. Pääsylipun hintaan kuului kartta ja opaslehtinen. Niiden avulla oli helppo suunnistaa eteenpäin.

Parin kyläkeikan ja pelkän jäätelön jälkeen kurni vatsa kuuluvasti. Tuota hetkeä varten olin valmiiksi katsonut lähistöltä (puolen tunnin ajomatka) italialaisen ravintolan Buongiorno. Tämä paikallisella baarikadulla sijaitseva paikka oli kuitenkin ottanut politiikan palvella asiakkaita vain aamupäivisin ja iltaisin joten siirryin suunnitelmaan b eli kohti kaupungin keskustaa. Keskustasta löysin toisen italialaisen Buonasera-ravintolan, jonka ovet olivat auki myös iltapäivällä ennen varsinaista päivällisaikaa. Rasvaisen pastan ja mehumaisen viinin jälkeen oli hyvä todeta tehneensä kaksi käyntiä yhdellä kertaa, ensimmäisen ja viimeisen. Eikä tuota päätöstä muuttanut italialaisen omistajan asiakasystävällisyys tai kanssani käymä keskustelu pääruoan ja jälkiruoan välillä. Todennäköisesti samoja tuplakäyntejä ovat harrastaneet muutkin asiakkaat ennen minua, sillä koko vierailuni aikana paikalla ei ollut yhtään muuta asiakasta.