Kävimme Bike Trollhättanin Harley illassa katsastamassa Harley Davidsonin uusimman tarjonnan. Itse en ole kyseisen merkin standardimalleista itselleni sopivaa löytänyt lyhyiden jalkojeni takia. Nyt osui kohdalle kaksikin mallia joissa jalat yltävät tukevasti maahan asti ja joissa pyörän muoto miellyttää silmää. Ensimmäinen oli 833 SuperLow jonka huonoihin puoliin lukeutuu turhan pieni moottori. Eli nykyisessä pyörässäni on samankokoinen moottori joten vaihto toiseen yhtä suureen on vähän turhaa. Toinen mielenkiintoinen uusi tuttavuus oli Nightster jonka 1200 moottori toisi miellyttävästi lisää tehoa ajamiseen.
 
Tyttären pojat pääsivät jälleen viimeviikonloppuna mummilaan yökylään. Aika hupeni hujauksessa. Vasta mummilaan päästyämme oli aika taas lähteä takaisin kotiin, näin ainakin mummin näkökulmasta katsottuna.
 
15.4.1912 Aikansa loisteliaimpiin kuulunut risteilyalus Titanic upposi törmättyään jäävuoreen. 15.4.2012 sukelsi Kimi Kiinan F1 kisassa toiselta sijalta hulppeat kymmenen sijaa alaspäin vain yhden kierroksen aikana. Hän päätyi lopulta neljänneksitoista ajettuaan ihan kelpo kisan. Voiton vei suomalaista verta omaava Nico Rosberg. Hyvä Suomi!
 
Alkuviikolla kävimme ulkoiluttamassa moottoripyöriämme todella raikkaassa kevätsäässä. Reilut 100 km ja kahta taukoa myöhemmin olimme tyytyväisiä, kohmesormisia, punaposkisia ja tuulettuneita. Jospa ensi kerralla myös sää suosisi.


Innostuin leipomaan macaron-leivoksia, todella ihania kahvipöydän pikkuherkkuja