Palailimme junalla kohti Pariisin lentokenttää. Junassa syvennyin tarkkailemaan kanssamatkustajiamme.

Edessämme istui perhe, äiti porkkananpunaisine pystytukkineen ja monenkirjavine vaatteineen mukanaan esipuberteetissa ollut poika mustine huppareineen ja teini-ikäinen tytär isoine riippuvine korviksineen. Heidän matkansa sujui kännyköiden korvanapit korvilla, intoutuivatpa yhdessä kohtaa matkaa hillittömään teinihihitykseenkin.

Vieressämme istui perhe, äiti, isä ja alakouluikäiset tytär ja poika, hillittyine keskiluokkaisine asusteineen (farkut ja paitapuserot joiden päällä cashmir-neuleet) ja käytöksineen. Välipalana he kaivoivat kasseistaan monipuolisesti leipää, kasviksia ja kyytipojaksi vettä. Ajanvietteenä toimivat kirjat, lelut ja yhteiset pelit. Vanhemmat osallistuivat lasten toimiin ja kaikilla oli positiivinen, rento ja ulospäin suuntautunut meininki.

Heidän edessään istuivat äiti ja alakouluikäinen poika, molemmat lyhyitä ylipainoisia sisäänpäin kääntyneitä ja tuskin toisilleen matkan aikana puhuneita. Äiti tuijotteli lähinnä ikkunasta ulos, muttei osallistunut poikansa tekemisiin. Poika piirteli, luki, söi ja yritti jaksaa kärsivällisesti sekä kuuliaisesti istua paikoillaan. Matkaeväinään heillä oli sipsejä, limsaa ja karkkeja. 

Muitakin matkustajia vaunuumme mahtui, mutta näistä kolmesta erilaisesta kokoonpanosta selvisi loistavasti ihmisten moninainen kirjo tässäkin maassa. Ei ole vain ranskalaisia vaan maahan mahtuu monenkirjavaa ihmisjoukkoa. Kuten ei ole vain suomalaisia vaan Suomi koostuu monenkirjavasta ihmisjoukosta joille yhteistä saattaa olla vain asuinmaa.

Junamatkallakin näimme rajusti tulvivia jokia