Löysin kerrassaan mainioita ohjeita käyttää kuivahtaneita tai muuten ylijäämäksi jääneitä leipiä ruoanvalmistukseen. Aivan turhaan löytää vanhahkot leivät tiensä biojätteen joukkoon kun niistä voi hyvinkin valmistaa toscanalaista salaattia, köyhiä ritareita, leipäpaistosta, leipäkeittoa, rahka-omenatorttua, kinkku-juustotoasteja, suklaista leipävanukasta tai esimerkiksi murukuorrutettuja suikalekasviksia.

Huomasin Tampereen Työväen Teatterissa menevän perusmanselaisen Sinikka Nopolan näytelmän ”Eilan, Rampe ja huonot keenit”. Pääosia esittävien Eila ja Esko Roineen roolisuorituksia kehuttiin valovoimaisiksi, läsnäololtaan huikeiksi ja ajoitukseltaan mestarillisiksi. Ykkösosa ”Eila, Rampe ja palvattu onni” pyörii taasen Helsingin Kaupunginteatterissa. Listaan näytelmät ehdottomasti kulttuuritarjontatoivelistaani seuraavalla Suomeen suuntautuvalla matkalla.