Eilen kipusimme helteisessä säässä monet tuhannet portaat läheisen kukkulan huipulla sijaitsevalle temppelille. Siellä kiersimme jumalan luota toiselle ja lopuksi soitimme maljaa viimeisen pikkutemppelin edessä. Uskovat sen olevan onnekas joka saa maljan soimaan, mutta todellisuudessa sen saa soimaan kaikki jotka vaan hoksaavat tekniikan. Käsiä kun on monenlaisia ja monen kokoisia, ei jokainen saa maljaa soimaan samalla tekniikalla. Meidän kolmen hengen ryhmämme onnistui tehtävässä vaikka kaikkien kädet olivat kovin erilaiset. Pientä harjoittelua vain ensin ja kyllähän se malja sitten soi. Temppelikierroksen jälkeen edessä oli samat tuhannet portaat, tällä kertaa alaspäin. Kukkulan juurella tiesi kiipeilleensä, pohkeiden ja reisien kutkuttavasti kertoen asiasta. Mutta ihanaa oli raikkaassa ja puhtaassa ilmassa reippailu.


Saalistaja työssään, näitä näki matkanvarrella useita


Pitkän kipuamisen jälkeen pääsimme ensimmäiselle temppeliaukiolle


Katolla päivystivät vartijat ja kellot


Puutarhassa seisoi kilpikonna ystävineen


Temppelialueen vieressä kohosi korkeuksiin seitsemänkerroksinen umpipagoda


ja pagodan juurella vartioivat nämä herrat