Käväisimme Göteborgissa anomassa Kiinan viisumia. Valmiin viisumin saan noutaa perjantaina ja sitten voin vapaasti matkustella seuraavan puoli vuotta Kiinaan ja takaisin niin monta kertaa kuin huvittaa. Tosin taitaa budjetti asettaa omat rajansa tuolle matkailulle. Ensimmäiselle matkalle lähden joka tapauksessa heti ensi viikolla. Suuntaan ensin Singaporeen, sieltä Guangzhou:un ja edelleen Kuala Lumpuriin. Samoja latuja palailen tammikuun lopulla kotiin.

Samalla kun olimme Göteborgissa, lounastimme Avenuen varrella sijaitsevassa japanilaisessa ravintolassa nimeltä Mikado. Runsaat 20 vuotta sitten avattu Mikado on Göteborgin ensimmäinen japanilainen ravintola. Syömämme sushilounaan raaka-aineet olivat tuoreita, hyviä ja maistuvia. Misokeitto oli herkullista, eikä lainkaan seisoneen makuista kuten niin monessa muussa paikassa jossa olen sitä syönyt. Lounaan hinta 85kr sisälsi 10 sushipalan lisäksi buffetpöydästä alkusalaatin, kevätrullia ja nuudeleita sekä jälkiruokakahvin/-teen.

Iltapäiväkahvilla kävimme Scandic Hotel Rubinen alakerrassa olevassa Ruby Nuevo Latino Bar:ssa. Ruotsalaisen kahvin ja laajan valikoiman teetä lisäksi sai lautaselle kerätä haluamansa määrän keksejä ihan kohtuullisesta valikoimasta. Kahdelta hengeltä maksoimme 45kr, mielestäni ei ollenkaan paha paketti.

Ravintola Mikado Göteborg