Joku Moses Lontoosta lähestyi kirjeellä kertoen, että Peter Backman perheineen on päässyt päiviltä ikävässä auto-onnettomuudessa marraskuussa 2002. Moses, Peterin lakimiehenä ja hyvänä ystävänä, on sen jälkeen tehnyt kovasti töitä löytääkseen Peterin sukulaisia, tuloksetta. Nyt kuitenkin on paha tilanne päällä kun Peterin ilkeämieliset yhtiökumppanit ovat, tuloksettomien etsintöjen seurauksena, päättäneet siirtää Peteriltä jääneet 9,8 miljoonaa puntaa omiin taskuihinsa. Niinpä Moses turvautui toisenlaisiin keinoihin ja löysi Ruotsista samalla sukunimellä olevan henkilön jonka hän pystyisi viranomaisille riittävän vakuuttavasti esittämään olevan Peterin oikeudellinen perijä. Voisi lähteä ikään kuin kumppaniksi, että saisi rahat huijareilta turvaan. Ja kaikki tuo 9,8 miljoonaa puntaa tipahtaisi sitten meidän tilille, ettei vain nuo Peterin yhtiökumppanit niihin pääsi käsiksi. Unohti kyllä mainita missä maassa tuo Peter päivänsä päätti tai missä maassa hän oli asunut tai mikä oli sen firman nimi, jonka ilkeämieliset osakkaat nyt viekkaasti yrittävät siirtää Peteriltä jääneitä rahoja omiin taskuihinsa.


Maailman suurin matkustajakone Hong Kongin lentokentällä viimeksi Kiinaan tullessani