Jeeppisafari Aruballa osa 2

Arikok on iso luonnonpuisto eteläisessä osassa Aruban saarta. Siellä on paljon polkuja vaeltajia varten, mutta myös kapeita päällystettyjä teitä autoille. Sisäänpääsymaksua maksaessaan pitää sitoutua kulkemaan alueella omalla vastuullaan sillä eläimistöön kuuluu niin boakäärmeitä, kalkkarokäärmeitä kuin muitakin ikäviä tuttavuuksia. Tosin tytöt lipputiskillä kertoivat käärmeiden nukkuvan kuuman päiväajan ja heräilevän vain auringonlaskun aikaan. Ehkä se oli totta koska emme nähneet yhtään käärmettä sen enempää Arikokissa kuin sen ulkopuolellakaan. Näimme sitä vastoin tietä ylittävän maarapulauman joka suhahti puskien suojiin meidän pysäyttäessämme auton ja hypätessämme kuvia ottamaan. Ei auttanut odottelu, ravut pysyivät piiloissaan. Jatkoimme kohti rannikkoa ja Boca Prins rantaa. Suojaisa pieni hiekkaranta oli täysin autio, eikä meilläkään ollut aikaa jäädä sinne uimaan. Jätimme sen siis uudelleen autioksi ja kurvasimme Lähdeluolalle vain muutaman sadan metrin päähän rannasta. Fontein Cave oli pimeä matala luola jota ensin luulimme vanhaksi kaivokseksi. Oppaan tultua paikalle ja kerrottua luolan historiaa, meille selvisi sen olevan luonnonluolan jota intiaanit ovat käyttäneet jo satoja, ellei tuhansia vuosia sitten. Luolan seinissä ja katossa oli runsaasti ikivanhoja maalauksia. Monet niistä kuvastivat eläimiä tai muuta jokapäiväiseen elämään liittynyttä asiaa. Kuulimme luolan toimineen myös riittien ja uhrimenojen suorituspaikkana. Kosteasta pimeästä luolasta opas ohjasi meidät kivenheiton päässä olleelle luonnonlähteelle. Täysin läpinäkyvässä lähdevedessä eleli pieniä kaloja jotka toimivat kuin kalliiden jalkahoitoloiden kalakylvyt. Tarjolla oli siis ilmaiset käsi- ja jalkahoidot luonnonhelmassa. Samaa hoitoa olisi ollut tarjolla hotellialueilla hunajaiseen hintaan.

Arikok:n jälkeen olimme lähellä saaren eteläkärkeä ja jättimäistä Valeron Öljynjalostamoa joka itse asiassa nykyään ei toimi enää jalostamona vaan massiivisena polttoaine- ja öljyvarastona. Vanhan jalostamon kylkeen rakentunut pieni San Nicolasin kaupunki oli aivan erilainen kuin pääkaupunki Oranjestad tai luoteissaaren hotellialueet. San Nicolas näytti ja tuntui köyhältä työläislähiöltä, talot olivat pieniä, kirjavia ja pihat lähinnä karuja. Kaduilla vallitsi jopa aavemainen tunnelma, kiireettömästi etenevien autojen ja näennäisen päämäärättömästi kulkevien ihmisten vuoksi. Kaiken tämän takana, viimeisenä saaren eteläkärjessä oli uskomattoman upea loiva Baby Beach. Tällä laguunimaisen suojaisalla, hienohiekkaisella rannalla tykkäsivät myös lapset uida. Keräsimme rannalta pussillisen kiviä matkamuistoiksi tyttären kynttiläasetelmiin ja uitimme pikkupoikia lämpöisessä kristallinkirkkaassa suolavedessä. Lopulta iltaruoka-ajan lähestyessä olimme pakotettuja pakkautumaan takaisin jeeppiimme ja ajamaan takaisin hotellillemme. Viimeiseksi katsastimme vielä pääkaupunki Oranjestadin keskustan iltahämärässä jonka jälkeen siirryimme hyvillä mielin takaisin hotellihuoneistojemme viileyteen.

Omatoiminen jeeppisafarimme antoi meille mahtavan kuvan saaren eri osista ja tunnelmiltaan erilaisista paikoista. Majakan läheisyyden upeat hyvin hoidetut talot ja kalliit autot, keskisaaren karuus ja kansallispuiston lähes koskematon luonto, entisen öljynjalostamon kasvattama vaatimaton pikkukaupunki sekä pääkaupungin hienostunut ajoittain jopa vanhaa siirtomaatyyliä henkivä ilmapiiri olivat kaikki osia jeeppisafarimme annista. Oli kuin olisimme nähneet kokonaisen valtion yhdessä päivässä jonka melkein näimmekin, ainakin yhden maailman autonomisista alueista.