Yllättävää tietoa Yhdysvalloista missä kuulemani mukaan häät ovat saaneet uskomattoman suuren huomion. Jopa Washington Post lehti nosti häät etusivun uutiseksi jo aiemmin tällä viikolla. Netti tietenkin pursuaa kuninkaallisia ja lehdet sekä TV komppaavat taustalla joten muista uutisista kiinnostunut saa tehdä tosissaan töitä pysyäkseen tiedotettuna muustakin kuin Lontoon tapahtumista.

Tai täällä Ruotsissa on lisäksi saanut kuulla sosiaalidemokraateista. Joka johtuu lähestyvistä uusintavaaleista Västragötalandin alueella. Ruotsissa tunnetusti media on kovasti punaisen puolueellista eikä vähimmässäkään määrin peittele suuntautumistaan. Piilomainontaa on siis tulvinut tuutin täydeltä joka uutisten ja dokumenttiohjelmien yhteydessä. Siihen rummutukseen kuninkaalliset häät tuovat ihanan tauon.

Itse otin hyvän asennon sohvalta heti aamu-tv:n jälkeen ja keskityin häähumuun täydellä intensiteetillä. Nyt on häät toki jo ohi ja prinssi sai prinsessansa vai menikö se toisinpäin. Hyde Parkista näytetyt kuvat kertoivat railakkaasta kansanjuhlasta, kirkossa meno oli perinteikkään konservatiivista. Katufestareita oli järjestetty kaikkiaan 4000 ympäri saarivaltakunnan. Mahtavat kekkerit kaiken kaikkiaan ja mukava päästä osallistumaan vaikkakin vain television välityksellä.

Niin... ja morsiamen puku oli mielestäni äärettömän kaunis kuten morsian itsekin!