Niin sitä sitten Suomi juhli mestaruuttaan perusteellisesti. Ikävä vain, ettei kaikilla pysynyt mopo käsissä vaan juhlat päättyivät toisten osalta sikailuun, rasismiin ja ylettömään ryyppäämiseen. Yksi pahimmista oli maalivahtivalmentaja Pasi Nurmisen mahalasku lentokentällä jota saa seurata perheen pienimmätkin netin kautta kerta toisensa jälkeen. Pikkupoikien ja -tyttöjenkin suuret idolit käyttäytyivät mielestäni melko vastuuntunnottomasti esiintyessään julkisesti vahvasti päihtyneinä. Suomessa on riittävästi esimerkkejä alkoholia väärinkäyttävistä ex-urheilijoista, nyt pitäisi osoittaa että huippu-urheilijakin osaa nauttia alkoholia kohtuudella. Kovin suurta makua ei osoittanut myöskään Ruotsin suurlähetystön oven eteen jätetty hautaseppele. Vaikka olen äärettömän iloinen ja ylpeä Suomen kultamitalista en voi missään määrin olla ylpeä tavasta jolla osa ihmisistä sitä juhli. Onneksi nämä ylilyönnit ovat juhlijoista vain pienen osan ongelma. Tosin kovin näkyvän osan.

Seppele Ruotsin lähetystön edessä Helsingissä (kuva Iltalehti)