Tänään on kiinalainen Uuden Vuoden aatto jolloin kiinalaisen perinteen mukaan mm. jätetään kaikki valot palamaan aattoyöksi toivottaen näin uusi vuosi ja uusi onni tervetulleeksi taloon. Huomisesta alkaa 15 päivää kestävä uuden vuoden aika joka sisältää tiettyjä perinteisiä rituaaleja jokaiselle päivälle. Juhlakausi päättyy 17.2. lamppujuhlaan (Lantern Festival).

Kodin ja työpaikan perusteellinen siivous pitää saada valmiiksi viimeistään Uuden Vuoden aattona, jotta uudella hyvällä onnella on tilaa tulla sisälle ja jottei sitä siivota uuden vuoden aikana talosta ulos. Aattona kodit koristellaan mielellään punaisin tai pinkein kukkasin sekä runsain punaisin tai punakultaisin koristein. Jotkut ripustavat sanoja ”onni”, ”raha” jne. ylösalaisin koska ”ylösalaisin” äännetään kiinaksi samalla tavoin kuin ”tulla”. Siispä esim. sanalla ”onni” ylösalaisin tarkoitetaan ”onni tulee”.

Vanhan tradition mukaan iltapäivällä kahden kolmen aikaan sanotaan vanhalle vuodelle hyvästit kantamalla kotialttarille makeita riisikakkuja (Nian-Gao), höyrytettyjä riisikakkuja (Fa-Gao), sianlihaa, ankanlihaa, kananlihaa, kalaa, hedelmiä, juomia ja isoja punaisia kynttilöitä sekä paljon rahaa. Päivällisen jälkeen jaetaan lapsille sekä naimattomille perheenjäsenille uusia seteleitä sisältäviä punaisia kirjekuoria (Hong Bao). Nämä kuoret laitetaan tyynyn alle yöksi jotta lapset voivat tulevana vuonna nukkua ilman pahoja unia ja tulla rikkaammiksi.

Kiinaksi kiinalaista Uutta Vuotta kutsutaan Chu-Xi tai Guo-Nian. On epäselvää koska taru Nian:sta alkoi, mutta tarun mukaan Nian oli julma lihansyöjäpeto jolla oli leijonan pää ja elefantin vartalo. Nian ei pystynyt löytämään ruokaa kylmänä talvikautena koska monet eläimet olivat horroksessa joten siitä tuli ihmissyöjä. Nian oli liian vahva tapettavaksi josta syystä ihmisten oli pysyteltävä talviöisin sisätiloissa. Vuosia myöhemmin ihmisen havaitsivat Nianin pelkäävän punaista, tulta ja kovaa ääntä. Jonka jälkeen punaisia persikkapuun oksia laitettiin roikkumaan oviaukkoihin ja nuotioita sytytettiin ovien eteen. Kun Nian saapui kylään, ihmiset sytyttivät nuotioita polttaen bambupuuta josta lähti rätisevä ääni. Lisäksi he hakkasivat yhteen metallisia keittiövälineitä ja maatyökaluja pelottaakseen kovalla äänellä Nianin tiehensä. Näin saivat alkunsa Uuden Vuoden vieton perinteet.

Shanghain vanhan kaupungin uuden vuoden markkinat