Kävimme äänestämässä ennakkoon. Täällähän ei muuta mahdollisuutta olekaan. Olen lukenut monen ulkosuomalaisen moittivan äänestyksen hankaloittamista harvoilla äänestyspaikoilla joihin on pakko mennä fyysisesti paikan päälle. Monet EU-valtiot hyväksyvät joko postiäänestyksen tai nettiäänestyksen. Suomen vaaleissa tuo ei vielä ole mahdollista. Tästä syystä monella ulkosuomalaisella jää äänestämättä. Pienestä joukosta ei ole kyse sillä kaikkiaan ulkosuomalaisia on noin 200.000. Toki eivät kaikki hankalien matkojen päässä äänestyspaikoilta.

Itselläni matkaa äänestyspaikalle kertyi 1,5h suuntaansa joten ruokailun kera matkaan kului reilu puoli päivää. En silti pitänyt tuota matkaa hankalana tai vaivalloisena. Lähes saman ajan vie lähimmälle kansainväliselle lentokentälle jota käytämme vähintään pari kertaa kuukaudessa. Ja äänestyksestä tiesimme riittävästi etukäteen joten pystyimme sovittamaan sen kalentereihimme muita menoja sopivasti siirtämällä.

kuva RadioNova