Avasivat uuden ostoskeskuksen lähistölle ja ihanan kiinalaisittain nimesivät sen Joyful City ostoskeskukseksi eli Iloinen Kaupunki ostoskeskukseksi. Tottahan siellä iloa on sekä ostoksia tekevälle, ruokailijalle, elokuvien ystävälle kuin lapsellekin. Iso lastenmaailma pitää huolen, ettei perheen pienimmätkään pitkästy. Tosin viikonloppuna lastenmaailmaa kansoitti lähinnä lasten pelihimoiset vanhemmat.

Ylimmässä kerroksessa on nyt kaupungin uusin elokuvateatteri joka pitää ehdottomasti mennä testaamaan, vaikka elokuvissakäynti Kiinassa ei olekaan mikään suosikkiharrastukseni. Olen muutaman kerran käynyt elokuvateattereissa ja joka kerran on kanssakatselijat pitäneet huolen, että katsomossa soivat puhelimet, siellä puhutaan kuuluvaan ääneen, siellä syödään kuuluvasti ja pidetään puhelimen kirkasta näyttöä riittävän ylhäällä jotta se varmasti häiritsee muiden nautintoa.  

Uuden ostoskeskuksen myötä saatiin kaupunkiin myös ensimmäinen Starbucks ja ensimmäinen H&M. En ole vielä käynyt Starbucksissa jonottamassa, mutta H&Mn vaatevalikoimaa piti käydä hypistelemässä. 

 

2014-09-14%2015.18.58-normal.jpg

Ostoskeskuksen teemana on dinosaurukset, minulle tuntemattomasta syystä

 

2014-09-14%2015.08.35-normal.jpg

Lastenmaan tungosta

 

2014-09-14%2015.07.26-normal.jpg

Onneksi olivat varanneet alueen myös pelkästään lapsille

 

2014-09-14%2015.14.23-normal.jpg

Tämä dinosaurus heilutteli päätään